19.2.16

Markianovan karkotus peruttava

Hallinto-oikeus on päättänyt karkottaa pitkälle edennyttä Alzheimerin tautia sairastavan professori emerita Ljudmila Markianovan (HS 14.2.2016), vaikka hänellä ei ole entisessä kotikaupungissaan Petroskoissa hoitopaikkaa eikä läheisiä, jotka hänestä siellä huolehtisivat. Markianovaa hoitaa ympärivuorokautisesti hänen ainoa lapsensa, joka on asunut perheineen Suomessa yli 20 vuotta. Venäjällä vanhainkotipaikkaa voi hakea muistisairaalle vain maassa vakinaisesti asuva omaishoitaja. Markianovan lähettäminen Venäjälle olisi siis selvästi heitteillejättö.
Professori Markianova on mittavalla elämäntyöllään palvellut myös Suomea. Nykyinen karjalan kirjakieli, jota käyttää myös huomattava osa Suomen karjalankielisestä vähemmistöstä, on paljolti hänen luomansa. Hän on julkaissut lukuisia oppi- ja sanakirjoja sekä karjalankielistä kirjallisuutta, joita kaikkia käytetään molemmin puolin rajaa. Häntä sitovat Suomeen perhesiteet sekä vanhempiensa että tyttären perheen kautta.
Vetoamme korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jotta tyttärestään täysin riippuvaisen professori Markianovan karkotuspäätös peruttaisiin humanitaarisin perustein ja tunnustuksena hänen ainutkertaisesta elämäntyöstään Suomessakin kotoperäisenä puhuttavan karjalan kielen hyväksi. Vetoomustamme tukevat mm. seuraavat karjalan kielen tutkijat ja asiantuntijat: professori emerita Helena Sulkala, professori Johanna Laakso, Karjalan kielen sanakirjan toimituskunta Raija Koponen, Marja Torikka ja Leena Joki, yliopistonlehtori Niina Kunnas, Karjalan Sivistysseura r.y:n puheenjohtaja Eeva-Kaisa Linna, Tverinkarjalaisten ystävät r.y:n puheenjohtaja Ari Burtsoff, kehitysjohtaja Kaj Peksujeff, tutkija Heini Karjalainen ja tutkija Ulriikka Puura sekä laaja joukko koti- ja ulkomaisia kielentutkijoita.
Karjalan kielen ja kulttuurin professori Vesa Koivisto, Itä-Suomen yliopisto
Itämerensuomalaisten kielten professori Riho Grünthal, Helsingin yliopisto
Pohjois-Euroopan ja Baltian kielten professori Anneli Sarhimaa, Mainzin yliopisto

Tässä linkki adressiin, jonka allekirjoittamalla tuet vetoomusta Ljudmila Markianovan karkotuspäätöksen purkamiseksi.
Vetoomuksen tekstin voi ladata pdf-muodossa täältä.
Vetoomuksessa on allekirjoituksia tällä hetkellä 4698. Adressi suljetaan sunnuntaina 21.2.2016 klo 21.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti