26.10.11

"Suomalais-ugrilainen viisaus" Helsingin kirjamessuilla

 Viisas Lönnrot ja ugrilaulaja, E. Wikström 1933.


"Maailmassa on vain kolme suomalais-ugrilaista kansaa, joilla on oma valtio. Koska virolaiset kuuluivat niistä ainoana neuvostoimperiumiin, meillä on ehkä hieman muita tiiviimmät suhteet Venäjän suomalais-ugrilaisiin kansoihin. Halu löytää yhteys suomalais-ugrilaisiin juuriimme tulee kuitenkin vuosi vuodelta ilmeisemmäksi myös Viron sisällä. Esimerkiksi yksi Viron suurimmista musiikkifestivaaleista keskittyy pelkästään kansanmusiikkiin. 



Virolaiset suhtautuvat läntisessä maailmassa syntyneisiin suuriin, jyrkkiä erotteluja ja vastakkainasetteluja rakastaviin maailmanselityksiin (kuten marxilaisuuteen ja kristillisyyteen) melko avoimen epäluuloisesti, mutta heitä kiehtoo suomalais-ugrilaiselle mielenlaadulle tunnusomainen sovinnollisuus, hämyisyys, sujuvuus ja myyttisyys. Niinpä ei ole mitenkään yllättävää, myös eräät Viron älymystön edustajat ovat löytäneet kertaalleen unohdetun suomalais-ugrilaisen maailman tuen ja ymmärryksen lähteeksi itselleen."


Aiheesta keskustelevat kirjailija Jouni Tossavainen, runoilija ja filosofi Hasso Krull ja etnologi Anzori Barkalaja.



La 29.10.2011 klo 16.0016.30 Musta Kuutio, Viron messuosasto.
Aikuisten kertalippu 14 e, erikoiskategoriat alk. 5 e.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti